Luonnossa liikkuminen on ihanaa, mutta viime aikoina olen huomannut turhautuvani siitä, kuinka kuulen moninaisen äänikonsertin ympärilläni mutten kuitenkaan kykene ymmärtämään sanojia. Peipon ja viherpeipon tunnistan, samoin tali- ja sinitiaisen, ja rastaiden lurittelua on hauska kuunnella, mutta jostain syystä metsässä on yleensä enemmän lajeja kuin nuo edellä mainitut... Niiden pitäisi pysyä hiljaa, kun eivät kerran halua näyttäytyä niin, että saisin ne kiikarin päähän. Ovat kovin ilkeitä.
Viikonloppuna kuitenkin tarkkailin Tiira-havaintoja majapaikkani lähellä ja hoksasin, että eräällä järvellä oli kuunneltu useampana päivänä kaulushaikaraa. Kauniisti sanottuna pyörin innosta, koska hei, haikaroita! Ei niitä näe. Noin niin kuin koskaan. Minä ainakaan. Joten hienosti kuuntelin netistä kaulushaikaran sumutorvimaista hörähtelyä ja painoin sen tarkasti mieleeni, jotta edes tällä kertaa tunnistaisin sen linnun, joka järvellä ääntelee.
Oikean lintutornin löytäminen onnistui suhteellisen hyvin, kun onnistui onnistuneesti ennustamaan sen risteyksen, jossa huonosti luettava LINTUTORNI-viitta oli. Olen loistava maantieteilijä, vaikken maantietoa opiskelekaan. Lintutorni oli kauniilla paikalla järven rannalla niin, että näkyvyyttä oli erittäin kiitettävästi joka puolelle.
Ensimmäisen töräyksen kuulin astellessani lintutornin portaita ylös, mutten ollut aivan varma, oliko kuulemani jotain vai ei, koska portaat narisivat... Luultavasti olin niin jännittynyt ja innoissani, että kuulin omiani. Mutta onneksi ei mennyt kauaa torniin kiivettyäni, kun järven yli kantautui erittäin kovaääninen törähtely. Kuulosti aivan joltain ihmisen rakentamalta koneelta enkä varmasti olisi tajunnut sitä linnuksi, ellen olisi tutustunut ääneen etukäteen. Suosittelen googlettamaan, sillä livenä kuunneltuna meni kylmät väreet. Mahtava kokemus.
Ja hei, lisäksi tunnistin tiltaltin ihan omatoimisesti äänestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti