Tänään olen viettänyt päivän metsästämällä lintuja. Tuuli oli liian kova, joten untuvatakki oli tarpeen +8 lämpöasteesta huolimatta.
Lintujen bongaus on minulle uusi harrastus ja siihen jää näemmä helposti koukkuun. Autoa ajaessa tulee pakollinen jarrutusreaktio aina, kun joku lintu lentää tien ylitse. Kiikareita sietäisi kantaa mukana jatkuvasti. Ulkona jaksaa seistä ja kävellä vaikka miten pitkään koko ajan ympäristöä toiveikkaasti silmäillen. Jokaista lintua kiikaroidaan hyvinkin innokkaasti, vaikka suurella todennäköisyydellä se on habitaatista riippuen joko sinisorsa, varis, varpunen tai talitintti. Toivossa on hyvä elää.
Metsästyspaikkani oli Kuusamon itäosan pienessä kyläpahasessa. Päivän tavoitteina oli aikaisempien kokemusten ja Tiiran tarkastamisen myötä bongata pulmusia, merikotkia ja koskikaroja. Varmin nakki koskikara jäi näkemättä eikä merikotkiakaan aavalla järvenselällä kaarrellut, mutta pulmuset onnistuin tapaamaan useammankin kerran.
Päivän jännittävin tehtävä oli kuitenkin tunnistaa yllätyshaukka, joka lensi kahteen otteeseen pihapiirin yli. Ensimmäisen havainnon sain napattua kiikariin, ja muistikuviin jäi vaaleankellertävä vatsapohja epäsäännöllisin mustin laikuin, pitkä pyrstö ja varista suurempi koko (lintuja verrataan yleensä koosta riippuen joko talitinttiin, räkättirastaaseen, varikseen tai sinisorsaan). Riemukseni olin pihalla tarkkailemassa kiikarit kaulassa, joten pääsin heti juoksemaan linnun perään. Menoa hieman hidastivat jalassa olleet koon 46 talvikumisaappaat, jotka olin napannut jalkaani parempien jalkineiden puutteessa (eli laiskuuttani). Meno jatkui pihapiirin läpi tienposkeen, jolloin haukka oli luonnollisesti ehtinyt jo niin kauas, että siitä näkyi kiikarissa enää kaunis musta siluetti. Katselin sen hidasta kaartelua yhä kauemmas ja kauemmas kulmien kurtistuessa ja kurtistuessa, kunnes pinna katkesi ja ryntäsin autonrattiin. Haukka oli jäänyt kaartelemaan jonkin matkan päähän puiden yläpuolelle, mutta autolla en sitä kuitenkaan saavuttanut. Piti käydä kaksikin peltoaukeamaa tarkastamassa ja kiertämässä, mutta eihän sitä tietenkään enää tavoittanut. Metsästyspaikkaani palatessani sain ennalta-arvattavasti kuulla, että lintu oli nähty toistamiseen pihapiirin lähistöllä, mutta havainnoija ei osannut kertoa minulle mitään ratkaisevia tuntomerkkejä.
Lentävät haukat pystyy erottamaan toisistaan siipien asennon ja lento-, liito- ja kaartelutavan perusteella, mutta tällainen untuvikko ei sellaiseen tietenkään kykene. Siispä tukeuduin vain värihavaintoihini. Ensivaikutelmani linnusta oli nuori kanahaukka, mutta koska kokemukseni haukoista perustuu lähinnä lintukirjojen kuviin, paneuduin kahden linnuntunnistusopuksen pariin. Vaihtoehtoina tässä vaiheessa olivat kana- ja hiirihaukka sekä piekana värityksen ja koon perusteella - kaikki jalohaukat kun ovat varista pienempiä ja muut lintuhaukat taas levinneisyytensä tai värityksensä kannalta epäsopivia.
Opuksia sisätilojen suojassa päntätessäni haukka ilmestyi uudestaan pihapiiriin. Ehdin nähdä siitä vain hyvin vaalean, kermanvärisen vatsapuolen ennen kuin lintu oli jo kaartanut näkymättömiin. Ryntäsin survomaan kumisaappaat jalkaan (olin vaihtanut ne hieman enemmän omaa jalkaani vastaavaan kokoon) ja sitten suoraan lumihankeen toiveikkaasti linnun perään kahlaamaan. Ymmärrettävästi en nähnyt linnusta vilaustakaan, ja palasin lintukirjojen pariin hieman pettyneenä.
Seuraava varttitunti meni tuntomerkkejä silmäillessä ja hiuksia haroessa. Muun muassa joillain haukoilla ja kotkilla on se hyvin hauska juttu, että niiden puku vaihtaa väriä linnun vanhetessa. Nuori ja vanha yksilö voivat olla täysin eriväriset, kuten esimerkiksi kanahaukan tapauksessa: nuori lintu on kellertävänruskea, kun taas vanha tummenee hailakanharmaaksi. Ja voin kertoa, että muutama muukin haukkayksilö on jossain vaiheessa elämäänsä vaaleankellertävä.
Siispä vaihtoehdoiksi jäi pyrstön tarkastelu ja linnun habituksen eli yleisen ulkonäön muistelu. Koska en ole kokenut linnustaja, en osaa vielä automaattisesti kiinnittää huomiota kriittisiin tuntomerkkeihin, kuten siipien muotoon ja väritykseen sekä pyrstön ylä- ja alapuolen väritykseen. Kokemattomuuteni myös lisää epävarmuuttani, jonka ansiosta omia havaintoja alkaa aina epäillä: "Oliko se pyrstö nyt oikeasti niin pitkä? Mikä sen pyrstön pituus olikaan siipien leveyteen verrattuna? Oliko sillä nyt todella tasapaksut siivet vai olisiko se sittenkin ollut sirompirakenteinen?" Aikani jahkailtua kykenin kuitenkin uskomaan omia silmiäni ja rajasin hiirihaukan pois - sillä kun on lintukirjojen mukaan varsin lyhyt pyrstö. Ja sitten hoksasin, että piekana on huomattavasti varista suurempi, eikä näkemäni haukka nyt niin iso ollut. Siispä päädyin vahvistamaan havaintoni nuoreksi kanahaukaksi.
Ja tätä mestarisuoristusta kelpaa nyt hehkutella kaikkiin ilmansuuntiin! On tämä linnustaminen kyllä palkitseva harrastus. Varsinkin näin aluksi onnistumisen tunteita näyttää tulevan ihan kiitettävästi.
Kanahaukan lisäksi onnistuin bongaamaan pellolta rastaan, joka poissulkumenetelmien kautta osoittautui laulurastaaksi. Saavutus sekin, koska kulo- ja laulurastas ovat aika kutkuttavan samanlaisia, kun linnusta näkee suoraan aurinkoon päin katsottaessa pelkän siluetin ja se lentää heti karkuun, kun sitä yrittää autolla lähestyä... Ratkaisevana tekijänä toimi lentotyyli (laulurastaalla nopea ja nykivä kulorastaan hitaampaan ja aaltoilevampaan lentotapaan verrattuna).
Päivän bongaussaalis: 18 lajia ja 71 yksilöä (harakoita ja variksia lukuunottamatta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti